18. Melontapäivä

Eilen iltapäivällä saavuin suojaisimmille vesille. Vastatuuli jatkui ja vaikka ollaan kapeikossa, niin nämä on montakertaa tuulitunneleita. Ei niissä tuulta pakoon pääse muutakuin jonkun saaren takana, se verran ne kääntyy aina vastaiseksi. Rupesin illalla tuntemaan aina välillä, että joku jarruttaa menoa hetkittäin. Pistin sen laineitten syyksi, että niissä on jotain mikä jarruttaa. Löysin sitten taas hyvän kalliosaaren ja niitähän täällä riittää. Sitten vaan teltta kalliolle pystyyn ja pesulle. Täällä on vesikin jo huomattavasti lämpöisempää. Matkaa kertyi 52,7 km. Hyvä veto vastatuuleen vaikka en ollut siihen tyytyväinen.

Tähän se loppu Campig Mussaloon.

Aurigonlasku kaurismaa nimisessä saaressa jossa yövyin viime yönä.
Laitoin kellon herättämään jo viideltä. Ajattelin, että Nauvoon kauppaan ja siitä vielä vähän eteenpäin. Lähdin taas tahkoomaan vastatuuleen ja heti alkukilometreillä kroppa sanoo, että hellitä. Jatkoin siitä rauhallisemmin, kävin vielä vesitankkauksella Camping Mussalossa. Matka jatkui ja edelleen oli sellaiset tuntemukset, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Ajattelin, jos melois vaan Nauvoon ja lopettais siihen. Koitin edetä rauhallisesti, mutta ei tuntunut hyvältä. Olisin hetken päästä joutunut tonne aallokkotanssiin vasten tuulta. Oli mietinnän paikka. Tulin siihen tulokseen, että käännyn takaisin Camping Mussaloon ja kun Roosallakin on vapaa päivä, niin hän tulee hakemaan. Nähtävästi univelka kostautuu. Vaikka kroppa on toiminut viimeaikoina hyvin, niin sisäiset tuntemukset ei ole kohdallaan. Joku pistää hanttiin, niin luulen, että tämä on järkevä päätös. Olen tällä reissulla nukkunut paljon vähemmän kuin normaalisti. Täälaisilla unimäärillä olisin töissäkin ihan väsynyt. Olisi pitänyt pitää yksi lepopäivä, niin se olisi auttanut. 2-3 päivää olisin vielä voinut paikata myöhemmin, mutta lepopäivän kanssa alkaa tulla jo liikaa paikattavaa. Eihän sitä tiedä, mitä noi tulevat kelit olisi tuoneet tullessaan. On harmillista lopettaa, kun on päässyt tänne nättiin saaristoon, mikä jatkuu rajalle asti. Nää on mun lempipaikkoja. Viimevuonna jäi Elpruksen valloitus noin 5300m, kun iski vuoristotauti. Kilimanjarolla onnistunut huiputus. Suomen rannikko on vedetty läpi kertaalleen. Nyt tuli keskeytys liian tiukan aikataulun takia. Ehkä ensivuonna onnistunut huiputus Himalajalla. Aina ei mene nappiin ja on osattava lopettaa ajoissa ennenkuin se on liian myöhäistä.

Matkaa kertyi 13,9 km ja kokonais saldo 822,6 km.


Tappiot matkalla. Vesitiiivis karttapussi hajos. Korjasin sen jeesusteipillä ja se kesti siihen asti kunnes sain uueden karttasatsin, missä oli karttapussi. Vesipussi hävis. Digikamera sai perämeren rantautumis hässäkässä vesikylvyn. Toisen anorakin kaulus hajos, korjasin jeesusteipillä. Kajakin pohjassa riittää paklattavaa, näin kävi viimereissullakin.


Lihaskunnon kestäminen. Monta vaivaa oli, niin vanhoja, kuin joku uusikin. Mutta ne alkoivat pikkuhiljaa hellittämään. ja melomisestakin tuli paljon helpompaa. Olin henkisesti valmistautunut Porin jälkeen loppukiriin. Se lähtikin hyvin käyntiin, kunnes tuli ukkosrintama, mikä lopetti melomisen siltä päivältä. Sen jälkeen yöllä alkanut kova tuuli piti valveilla lähes koko yön. Seuraava päivä olikin väkisin tahkoomista. Seuraava päivä sujuikin jo paremmin ja sitä seuraavana tulikin lopullinen notkahdus.



Välillä löytyy kajakille just sopiva ränni pienen tauon ajaksi.

17. Melontapäivä

Eilen kävin vielä Kuuskajaskarilla Kerma kaffeel ja munkil. Sen jälkeen alkoi melonta sujumaan vähän paremmin vastatuuleen. Saavuin Papurinniemeen ja löysin sieltä hyvän telttapaikan kalliolta. Kajakki kiittää, kun toi kivi helvetti alkaa olla takanapäin. Osumia on tullut paljon ja rantautumiset on olleet hankalia matalien, sekä kivikkoisten rantojen takia. Kilometrejä kertyi 46,3 km.


Vastatuuli jatkui, muuta ei mikään paha. veikkaan, että max 6 m/s on ollut tähän mennessä päivää. Nyt on puolipilvistä ja aika lämmintä. Se näkyy vesiliikenteessä, kun veneitä on paljon liikenteessä. Nyt alan siirtymään saaristomeren puolelle ja tästä alkaa suojaisemmat reitit, vaikka olen nytkin saanut vähän saarista suojaa. Tänään on taas voittamisen meininki, meinaan sujuu toi melonta eilistä paremmin. Iltaisin lasken tehdyn matkan harpilla kartasta, kun ei ole gps laitetta mukana. Omassa gepsissä on akku jo niin huono, että sitä joutuisi lataamaan pari kertaa päivässä. Eikä latauskapasiteetti muutenkaan riittäis. Oma gepsi näyttäis muutenkin tälle matkalle ainakin 50 km liian vähän, että niissäkin voi olla heittoa. Harppimittauksella pääsen parempaan tulokseen. Jos tarvin tehdä tarkastuken niin katson puhelimen gepsistä.
Kuuskajaskarin ravintola.
Matkan mittausta ja iltapalaa.

16. Melontapäivä

Eilen illalla ukkonen jytisi aika pitkään. Yhdessä vaiheessa se vähän hellitti, joten purkasin teltan ja pakkasin kajakin, kunnes se taas alkoi. Menin sitten puun alle sadetta suojaan. Odottelin jonkin aikaa, kunnes taas pystytin teltan. Päätin jäädä siihen yöksi ja lähteä sitten aamulla varhain. Kilometrejä kertyi 34,6 km.


Myöhään illalla tuuli voimistui kovaksi, jatkui vielä läpi yön. En saanut siinä nukutuksi kunnolla, kun se meteli oli aika kova. Mietin siinä yöllä, että en enää lähde tonne tuuleen ja lopetan tän rehkimisen. Ajattelin, että sopivan hetken tullen käännän keulan takaisin Poriin. Kello oli herättämässä 4.30, huomasin, että se oli soinut 15 min ennenkuin heräsin siihen. Suljin herätyksen ja jatkoin nukkumista. Kuuden aikaan heräsin, kuulostelin tuulta ja se oli hellittänyt vähän. No ei muutakuin aamupalan tekoon ja kamat kajakkiin. Tuuli oli aika rauhallinen aluksi, kunnes taas vähän voimistui ja maininkikin oli paikoitellen aika isoa. Huomasin, että huonosti nukutun yön jälkeen en oikein ollut iskussa ja vastatuulikin vei voimia. Saavuin Reksaareen, tämä on entuudestaan tuttu paikka ja täältä saa hyvää kalasoppaa. Käyn kohta syömässä, sekä kuivattelen taas noit märkiä varusteita. Yritän tänään päästä tästä Raumasta ohi. Alkaa vähän toivottomalta näyttämään tämä aikataulu, mutta meloskelen vielä vähän aikaa.
Reksaaren rantaa ja takana olevasta rakennuksesta saa mm ruokaa

15.Melontapäivä

Eilen saavuimme hyvissä ajon Mäkisten mökille. Tein siinä varustehuoltoa ja vaihdoin uudet kartat tilalle. Sitten me tietysti saunottiin ja syötiin mm. juuri savustettua ahventa. Kilometrejä kertyi 50 km.


Mäkisten kanssa kerma kaffeella
Aamulla läksin hyvissä ajoin kohti Reposaaren kauppaa. Niillä eväillä pitäisi päästä aika pitkälle, kun oli tarkoitus päästä nyt vetämään vähän pidempiä päivä lenkkejä. Pori on puolessa välissä tätä reissua. Tämän hetken tilanne näyttää, että olen kaksi päivää myöhässä. Kaksi päivää on vielä paikattavissa jonakin viikonlopuna, jos ei tule muita vastoin käymisiä. Matka eteni hyvin aina Isomaahan asti, missä tein sapuskat. Rupesi ukonilma nousemaan Raumalta päin ja vielä monesta suunnasta. Katsoin parhaaksi pystyttää teltan ja olla siellä sen aikaa, että kuuro menee ohi. En tiedä, että meneekö tässä sitten seuraava yö. Tarkkaillaan.
Idä Räyhän autiotupa kaipaisi vähän ehostusta. Kaukana taustalla näkyy Säpin saari. Siellä on myös majakka ja Mufloneita.

14. Melontapäivä

Yttergrundin majakka Suomen toiseksi korkein.
Tänään lähdin kohti Poria. Keli oli aamusta ihan tyyni ja ilma aurinkoinen. Kiitokset vielä Raimolle saunasta, sekä yöpymispaikasta. Meloin lyhyillä pausseilla kohti Reveliä, missä pidin ruokapaussin. Hetken päästä tuli Juhakin Reveliin. Hän meloi vastaan, mutta menimme vähän ristiin, kun tässä kohdassa on paljon pieniä saaria. Juhan ja Annikan mökille suuntaamme tästä, missä olen seuraavan yön. Aamusta olisi tarkoitus lähteä aikaisin liikenteeseen, kun on luvattu kovaa vastatuulta. Matkan varrella  käyn Reposaaraen kaupassa hakemassa sapuska täydennystä ja niillä eväillä yritän päästä mahdollisimman pitkälle. Ennen Kiiliä ja sen jälkeen spotti ei tahtonut antaa kaikkia täppiä karttaan, mutta johtu siitä, että patterit oli lopussa.Tästä jatketaan kohti uusia tuulia.
Revelissä Juhan kanssa ruokapaussilla.

13. Melontapäivä

Eilen sain melottua kuitenkin ihan kohtuu hyvät lukemat. Tuulikin rauhoittui lähes tyyneksi. Täällä on taas tullut vähän kallioisempaa, mutta kyllä noita matalia ja kivikoitakin riittää. Eilisen kilometrit 50 km.


Lähdin tänään liikkeelle ihan tyyneen keliin. Se on ollut harvinaista herkkua täällä reissulla, kajakinkin pysty vetää ulkoluodolle tauon ajaksi. Saavuin Kaskisiin ja tulin vaihteeksi valmiiseen ruokapöytään. Kajakin parkkeerasin just samaan paikkaan kuin 12 v. sitten. Tästä lähden kohti Kiiliä. Sinne on vielä pitkä matka, niin yritän nämä tauot hoitaa mahdollisimman nopeasti. Huominen tavoite on olla Porissa yhdessä saaressa, missä minun loput kartat on. Se tietää nyt vähän pidempiä päivä matkoja.


Harvinaista herkkua ulkosaaristossa.
Matka jatkui tosi vauhdikkaasti kohti Kiiliä. Pidin vain kaksi nopeaa paussia, kun oli sauna tiedossa Raimon ja Erjan mökillä. Raimo kuuluu Porin melamajaviin ja onhan se minunkin toinen seura. Saunassa tuli käytyä ja pyykkiäkin tuli siinä samassa pestyä. matkaa kertyi 67,2 km
Kaskisen vierasvenesatama

12. Melontapäivä

Eilen iltaa kohden tuuli alkoi rauhoittumaan ja sen johdosta pääsin taas paremmin melontarytmiin. Olin jo katsellut valmiiksi kauppa paikkaa, niin se yöpymispaikkakin määräyty sen mukaan. Vaikka olihan siinä taas etsimistä, mutta löytyi kuitenkin Dersörarna saaresta. Matkaa kertyi 58,3 km.


Bergön puukirkko.
Aamulla suuntasin kajakin Bergön lossirantaan ja lähdin kaupoille. Kauppa reissusta tuli noin 5 km kävelymatka. Bergö on valittu jonkun mittarin mukaan vuoden 2013 kyläksi. Oli siellä ainakin hyvä pikku kauppa ja varmaan muutakin löytyy. Tuuli on nyt rauhoittunut, kestihän sitä noin viikon verran, kun oli 10:n kahta puolta. Tein juuri sapuskat tässä Korsnäsin Storkorssin satamassa. Muuten hyvä, mutta tuuli vaan käy tuolta kylmän meren puolelta, niin ei tässä kovinkaan lämmin ole. Täytyy vaan heti vaihtaa kuivat vaatteet, että tarkenee. Vieläkin kesää odotellessa. Kesään kuuluu, että voisi meloa lyhythihasessa paidassa, eikä kokoajan anorakki taikka kuivapuku päällä. Kauppareissussa meni sen verran aikaa, että tänään ei välttämättä kovinkaan pitkää melontaa tule.
Telttapaikka. Tämmöisissä paikoissa kajakki, tätyy pikkuhijaa tyhjentää ja sit taas nostaa ylemmäs. On vaan niin matalat ja kivikkoiset rannat.

11. Melontapäivä

Eilinen iltapäivä kulki vaihteeksi vähän vauhdikkaammin, kun ei ollut aallokkoa. Yöpymispaikan etsimisessä meni taas tovi, kun nämä mestat on ihan kivikkoo. No se kuitenkin löytyi ja siinä kävi eräs paikallinen jututtamassa, toi vielä mukanaan olutta ja lonkeroa. Hetken siinä rupattelimme, ja sen jälkeen hän lähti kalaan ja minä teltan pystytys hommiin. Matkaa eiliselle kertyi 54.7 km


Aamulla satoi vettä, mutta sekin loppui kun olin lastaamassa kajakkia. Matkanvarrellakin tuli muutama pieni kuuro. Tuulta se lupas taas 7- 11m/s ja siellä haarukassa se huitelee, joten sinne sitten vaan. Lähdin Vaasaa kohti. Oli vielä tarkoitus käydä siellä, mutta tuli siihen tulokseen, että en viitsi koukkausta tehdä. Joten kaupan on löydyttävä viimeistään huomenna matkan varrelta. Ei muutakuin etteen päin.
Raippaluodon sillalla.

10. Melontapäivä

Eilen matka jatkui ihan kohtuu vauhdikkaasti, jopa niin vauhdikkaasti, että meni yksi risteys ohi. Aurinko paistoi matalalta ja just sieltä suunnasta minne piti kääntyä, niin en huomannut ajoissa sitä kohtaa. Pari kilsaa ylimääräistä. Siiryin taas väljemmille vesille ja löysin sieltä jälleen kerran hiekkarannan, missä yövyin. Matkaa kertyi 57.4 km.


Viimeyön majapaikka. Siellä hiekkarantoja vielä oli, mutta ei enään täällä lähempänä Vaasaa.
Tänään jatkettiin matkaa vaihteeksi tuulisessa säässä. Katsoin jossain vaiheessa Valassaaren tuuli tiedot, niin olivat 8 m/s ja. puuskissa 10m/s. Jatkoin matkaa välillä suojia hakien, kunnes lopulta päätin, että nyt kuivapuku päälle. Aallot olivat nousseen noin 1,5 m ja olivat välillä aika sekavat. Menin yhdelle luodolle, ja puin pikasesti puvun päälle, kun kajakki hankas kiviä. Luodolla oli pieni merimetso yhdyskunta. Päätin siinä samalla, että aallokkotanssit saa nyt olla, joten suuntasin kajakin suojaisimille vesille. Tästä tulee kierto reittiä, mutta saanhan meloa normaalisti. Kajakkini Tiderace explore L on käyräpohjainen, Sivumyötäisissä tuulissa keula nousee kokoajan tuuleen, niin se kuluttaa enerkiaa ja hidastaa matkantekoa. Aallokossa sen saa hyvin käännettyä tarpeentullen. Tästä sitten jatketaan kohti Vaasaa.
Ruokatauko alkaa sillä, että ensin varusteet kuivamaan, sit ruoka ja sen jälkeen Blogin kimppuun.
           

9. Melontapäivä

Eilen iltaan mennessä, pääsin makeanveden puolelle. Ei muutakuin sulku auki ja sisään, hetken kuluttua oli toisella puolella. Meloin jonkin matkaa ja katselin, että aikä pusikkoiset/ ruovikkoiset on rannat. Sitten näin mökkiläisen jonka rannassa oli kajakki. Lähdin siitä sitten kysymään, että olisiko lähimaastossa hyvää telttapaikkaa. No niinhän siinä kävi, että pystytin teltan heidän pihaan ja se saunakin oli tarjolla. Kiitoksia siitä Ollin perheelle. Matkaa kertyi 53,8 km.


Makeanveden puolelta, kun siirytään Öjanjärven puolelta Larsmosjön puolelle.
Aamu meni pitkäksi. Ihmettelin jossain vaiheessa, miksi ei kello herätä. Mulla ei ollut viikonloppu herätystä, joten se lähtö vähän viivästy. Vähän matkan päässä oli kauppa, niin kävin siellä vielä ostoksilla. Pääsin sitten taas sulkujen läpi meren puolelle. Lädin Ollin kartasta katsottua kahvi paikkaa kohti, ajattelin jos sieltä vaikka sais jotain syötävää. Siinä kävi niin, että se ei ollut auki viikonloppuisin. Sain uuden vinkin, mutta sekin oli noin suurin piirtein. Löysin kuitenkin ja tässä söin burgerin ja vielä jälkkärit päälle. Näillä seudun alkaa olla kallioisemmat rannat. Niitä olen kovasti ikävoinyt, mutta kyllä täällä hiekkaakin riittää ja niihin on tietysti helppo tulla maihin. Vedetkin on nyt lämpöisemmät, jos vertaa Kokkolan yläpuolisiin läpötiloihin. Nyt on tullut aurinkokin pitkästä aikaa näyttäytymään. Siinä on paljon positiivista, se lataa akkua aurinkopaneeli kautta ja se lataa minuakin. Tästä sitten vain eteenpäin.
Ruokapaikkani tuolla kallion päällä. Hieno paikka hyvä ruoka.

8. Melontapäivä

Eilen Kalajoen hiekkasärkkien jälkeen, oli vielä lainetanssia jonkin aikaa, kunnes pääsi suojaisimmille vesille. Välillä pääsi tahkoomaan hyvää vauhtia myötätuulessa. Kun tuli taas avoimempaa, niin tuuli oli jo rauhallisempaa. Telttapaikan etsimisessä meni jonkin aikaa, mutta sekin löytyi vihdoin ja viimein. Eiliselle kertyi mittaa 51,8 km.


Vattajanniemen Ohtakari
Aamulla suunta Ohtakarille, mikä siaitsee Vattajanniemessä. Siellä kävin viime reissulla kahvilla, mutta nyt se oli kiinni, koska aukes klo 10.00. Pääsin välillä melomaan aika tyynessä ja välillä oli tuulisempaa. Laineetkin oli tollasii metrisii, että aika pienii siihen verrattuna, mitä viimepäivät on ollut. Aurinko on tullut näyttäytymään pitkästä aikaa,  se kannattaa käyttää hyödyksi tauolla, että saa kamppeita kuivaksi. Tästä sitten suunaksi Kokkola ja olisi vielä tänään tarkoitus päästä makeanveden altaan puolelle, elikkä suluista läpi. Viime reissulla tämä ei ollut sallittua, mutta nykysäännöillä on. Oikaisee aika paljon.
Ruokatauko Poroluodossa ja varusteitten kuivatusta.

7. Melontapäivä

Eilen pääsin saunaan ja oli makiat löylyt. Että kiitoksia vaan mökkiläisille. Kun tulin takaisin rantaan, niin ei se tuuli ollut hellittänyt ollenkaan, että aikamoinen meteli siinä Rannassa oli.


Vihdoinkin särkillä.
Sain kuitenkin nukuttua aika hyvin. Aamuyöstä kuulostelin kohinaa, niin huomasin, että oli jo vähän rauhoittunut. Sitten vaan kohti uusia haasteita ja vielä rannastakin selvisin ihan hyvin. Eilen olisi ollut vaikea lähtö. Tuuli oli sivumyötäistä ja ehkä 5m/s, niin matka eteni nyt aika hyvin. Sitten kun lähdin ylittämään Kalajoen ulkopuolelta kohti Kalajoen hiekkasärkkiä, niin silloin ne tuli sivusta ja tuulikin oli noussut 10 m/s tienoille. Välillä piti ottaa laineet keula edellä, kun olivat kaatuvaa sorttia, mutta yhtään ei tullut syliin sen verran osasin väistellä. Saavuin niemen kärkeen ja huomasin, että vedenalainen särkkä jatkui todella ulos. Sitten päätin en läde kiertämään katsoin sopivan kohdan ja siitä läpi. Ensin ekat kuohut läpi ja sitten pikkulainella tuulen avustamana liuin särkän yli, siinä oli just sen verran vettä pääsi koskettamatta pohjaa. Kyllä toi temppuilu rupesi jo vähän naurattaa, mutta hyvä niin, kun nämä kelit ei naurata. Maihin kun tulet, niin alkaa aika nopesti palella, kai se talvi on jo tossa nurkan takana. Rantaan kun pääsin kävin surffikeskuksessa kysymassä, että missä vois vaihtaa kuivat. Siinä oli suhkutilat ja pukuhuoneet, niin pääsin vielä suihkussakin käymään ja ei muutakuin baanalle. Nyt olen syömässä kalaruokaa ja otin siihen vielä kahvit, kakut ja kermat, että saa kropan taas lämpöiseksi. Teen vielä kauppareissun ja sitten taas melomaan.
Kalajoen maisemaa.

6. Melontapäivä

Tästä sitten ulos aamulla.
Nyt vaan, että nää kelit on aika hanurista. Tuulet on olleet 10 kahta puolta ja toi eilinen maininki on aika isoo, siihen vielä pohjoisemmaksi kääntynyt tuuli sekaan, niin siitä tulee sekamelska. Mela on saanut kovaa kyytiä aina aallonharjoilla ja kokoajan saa olla skarppina ja katsoa minkälainen on seuraava. Ei vaan jaksa kovin pitkään sitä touhua. Menin elämäni hölmöinpään rantaan, mutta kun alkoi olla sen verran väsynyt, niin sinne sitten. Ranta on muuten hieno hiekkaranta, mutta kun aallot lyö siihen, niin saas nähä pääsenkö aamulla siitä ulos. Toivottavasti tuuli rauhottuu yön aikana. Rantautuminen oli tosi vauhdikas, kun lähdin tosi äkäseen surffiin, siinä oli aallon harja sylissä ja sit lähellä rantaa en enää ollut valppaana horjahdin, enkä enää kerennyt ottaa tukee, niin menin ympäri. Tässä kävi yksi pariskunta olivat lenkillä, niin kutsuivat saunaan, niin sinne sitten. Tälle päivälle kertyi 28 km. Alkaa näyttää toivottomalta aikatauluun nähden.

Video Hailuoto-Hanhikivi


Tässä pieni video kooste. Sain vähän kuvattua tuolla tuuliolosuhteissa, kun vettä tuli taivaalta ja merestä, niin on vähän epäselvää.

5. Melontapäivä

Eilen saavuin Raaheen hyvissä ajoin. Kanavan suulla oli vastassa meloja, joka pitää Pikkulahden palvelut nimistä yritystä Raahessa. Sieltä saa vuokrattua kaikenlaista välinettä, niin talvi kuin kesäurheiluun. Kannattaa käydä pistäytymässä, jos raahessa päin liikkuu. Meloimme kanavan läpi kohti Ulko Fanntti nimistä saarta, mihin kyllä autollakin pääsee. Sieltä sain saunan ja yöpymispaikan samassa rakennuksessa, missä oli tämmöinen kokoustila. Tuttu paikka parinvuoden takaa. Tilat kuuluu Raahen Purjehdusseuralle ja heillä on myös melonta toimintaa. Taas paljon kiitoksia. Kilometrejä kertyi 48,1 km, nyt olisi voinut vetää vielä pidemmälle, mutta kun oli toi sauna mahdollisuus ja kaupassakin tuli käytyä.


Raahen Purjehdusseuran kokoustila, minkä yhteydessä on sauna.
Tänään lädin ennen kahdeksaa liikenteeseen. Eihän toi keli hyvältä näyttänyt, vettä sato ja tuuli. Katsoin kartasta, että Pohjaskarissa (siaitsee mantereella) vois pitää preikin, se on noin reilun kympin päässä. Tuuli oli silloin noin 10 m/s tuli suoraan Ruotsin puolelta ja kajakkiin nähden sivusta. Oli vielä ihan melottavissa. Ennen pohjaskaria jouduin matalikkojen keskelle ja hetken tuntui, että olen motissa. Siellä oli aikamoiset kuohut, mtta kuitenkin sain sieltä luovittua pois Pohjaskarin rantaan. Näin heti tutun miehen rannassa. Tuttu siitä, kun 12 vuotta sitten pidin preikin samassa paikassa. Hän kutsui kotiinsa ja juttelimme ne kalastus sekä hylje jutut, niinkuin silloin viimeeksi, niin ja ne oluet myös. Tunnin verran siinä meni ja sit mä hyppäsin taas kajakkiin. Kyllähän tämä kaveri pyöritti päätä ja ihmetteli. Siitä sitten pyyhkäsin aallonmurtajasta ulos ja lähdin kohti Hanhikiveä. Huomasin, että tuuli oli vieläkin yltynyt ja suunta oli sivuvastanen. Aallot oli välillä aika mahtavan kokosia ja eihän siellä pojalla mitään nähny, kun horisontti katos. Tää rupes käymään työstä ja alkoi jo hieman jännittää, joten otin kurssin kohti pohjukkaa. Täällä kun tullaan rantaan, niin näyttää usein olevan matalikot vastassa, sieltä vaan jostain rakosesta. Tulin siihen tulokseen, että tämän päivän melonta oli tässä ja ei toi huominenkaan hyvältä näytä, mutta se katsotaan huomenna. Katsoin tuuli lukemia, niin ne olivat 13 m/s ja puuskissa 15 m/s. Tänään kilometrejä kertyi 21,8 km. Kovasti tuolla Hanhikiven niemessä puuhastellaan tulevaa ydinvoimaa varten, nimittäin kuulen vaan kokoajan työkoneitten ääntä.
Tässä leiripaikka ja Hanhikivi taustalla.

Video Tornio- Hailuoto


Tässä video kooste kolmelta päivältä.

4. Melontapäivä

Eilinen suunnitelma oli ihan hyvä, koska kroppa vaati huilin, kun ei ole vielä tottunut tähän touhuun. Vasken autiotupa oli ihan jees. Sain duunattua kahdesta pitkästä penkistä säggyn ja kolmas penkki, mikä oli vähän korkeampi, se sai olla tyynynä. Eliselle kertyi 34 km.

Vasken autiotupa
Tänään lähdin seitsemän jälkeen liikenteeseen. Aamusta tuuli, mutta ei pahasti sivuvastanen ja kohta sivusta. Tunnin melonnan jälkeen rupes rauhottumaan ja välillä oli aivan tyyntä, ei hullumpi keli tehdä tämä selän ylitys. 30 km yhtäsoittoo sit oli yks jalottelu ja siitä meloin vielä noin 3km kunnes, tuli joku yleinen uimaranta ja siinä sitten tein sapuskat. Tonnikalaa, pastaa ja punkkuu oli muute hyvää. Selän ylitys oli kieltämättä rankka setti 30 km putkeen, näin se on paras tehdä tuolla kun on niin matalat vedet, sen takia kannattaa olla rannasta ulkona. Tästä vielä Raaheen siellä pitäis päästä saunaan. Olen tiedustellut etukäteen, kun olin täällä pari vuotta sitten Porilaiten kanssa melomassa, niin paikalliset melojat näytti meille heidän saaristoa. Raahe vuoden 2016 retkikohde. Eilen kuulin, että syöpämelojat oli Raahessa, kun otin tämän läppärin esiin, niin tosta meni just kaks melojaa. Voi harmi olisi ollut kiva rupatella.
Pikanen jalottelu selän ylityksen jälkeen.

3. Melontapäivä

Eilen iltapäivällä matka jatkui Laitakarin nokasta sivuvastaseen tuuleen, mikä oli noussut vielä pari metriä noin 9 m/s. Kiva aallokko paljon matalaa vettä, mistä joutui katsomaan vähemmän kuohaavan reitin. Välillä aallot nousi aika korkeelle ja sehän ties naamanpesua. Saavuin illalla II: n Röyttään. Matkaa kertyi 49 km mikä on olosuhteisiin nähden hyvä, vaikka pidemmälle olisi halunnut.

Hailuodon lossiranta
Tänään lähdin kohti Hailuotoa. Kävin vielä Röytän venesatamassa hakemassa vettä. Kävin siellä viime reissullakin ja otin kaivosta vettä, mutta eräs veneilijä sanoi, että ei se ole juomakelpoista. Kuitenkin olen näköjään henggissä selvinnyt. Nyt tämä ystävällinen veneilijä antoi vesipussin täyteen ja kaupan päälle 1,5 l novellen juomaa. Eilisen iltapäivän aikana olen johonkin jättänyt toisen vesipussin. Luulen, että se on eräällä pausilla tippunut veteen.Aamulla vielä tuuli ja tietysti vastasta, mutta onneksi se vähän hellitti, niin Hailuodon selän ylitys oli noin 6 m/s sivuvastaseen. Nyt olen pannupizzan nauttinut tässä lossirannassa ja oli muuten hyvää. Mietin tässä jatkoa, mutta näyttää siltä, että jään Hailuotoon yöksi. Jos jatkaisin tästä takas mantereelle, niin mun pitäis meloa vielä yli 30 km. Tääsä lähellä olisi yksi taukopaikka tai sitt melon vielä yli 10 km ja nukun jossain ruovikossa. No oli miten vaan tänään lyhkäsempi päivä ja kroppa kiittää, aamulla sitt aikanen herätys.
II: Röyttä ja taas hiekkarantaa

2. Melontapäivä

Ensimmäinen melontapäivä päättyi Simon edustalla Montaja saareen
Eilen kertyi melonta kilometrejä 51,3. Iltapäiväksi luvattu 7-11 m/s ei toteutunut vaan se tuli paljon myöhemmin vasta klo 22.00 jälkeen. Joten pääsin hyvin etenemään ja löysin hyvän yöpymispaikan Montaja saaresta.


Yö oli tuulinen, sen takia jäi yö unet vähäisiksi, kun sitä meteliä riitti. Lähdin aamulla kohti Vatunginnokkaa missä pidin pikku paussin ja katsoin vielä merisään. Luvattiin 6-10 m/s joten päätin jatkaa mahdollisimman nopeasti, kun halusin vähän oikaista. Tulin siitä suoraan Laitakarin nokkaan matkaa oli ehkä vajaa 20 km. 3h aallokkomelontaa suurinpiirtein yhtäsoittoo ja vielä sapuska vasta Laitakarissa, niin oli aika kypsä. Nyt on sapuskat nautittu, sitt matka jatkuu.

 Kaksi syöpäsairasta melojaa pitäisi olla Oulun yläpuolella saas nähä tuleeko ne vastaan. Tekevät tätä samaa matkaa kun minä, mutta he ovat jo loppupäässä. Eilen yritin Simon kohdalla laskeskella noita tuulimyllyjä, pääsin johonkin 80:een voi olla, että niitä on vielä enemmänkin.
Pastaa, krakovaa, tomaattia ja tietenkin punaviiniä.

1. Melontapäivä

Tornion ja Kemin välissä. Just sopivan kokoinen hikkaranta.
Ensinnäkin kiitoksia E City Matkustajakodille, että järjesti meille aamupalan jääkaappiin meidän aikaisen lähdön takia. Tyttäreni Roosa heitti minut Pukulmin venerantaan ja pääsin siitä sitten noin kahdeksan aikaan liikenteeseen. Aluksi oli pientä vesisadetta, kun olin ohittanut Röytän sataman ja siitä noin 6 km, niin keli muuttu täysin. Siihen asti oli puhaltanut pohjoisesta muutaman metrin sekunnissa. Näin tumman rintaman lähestyvän etelästä yllättävän nopeasti. En mustaakseni tällaista vesillä vielä kokenut, kun tuulen suunta muuttu puolessa minuutissa 180 astetta. Alkoi satamaan reilummin välillä kaatamalla, tuulen nopeudeksi arvioisin noin 8-10 m/s. Se oli kuitenkin hyvin melottavissa. Oli tarkoitus/ haave mennä tuolta ulkokautta, mutta ihan hyvä, että tulin sisäreittiä. Nyt olen Kemissä satamantähti nimisessä ravintolassa syömässä ja tästä jatkan vielä huilattuani tarpeeksi. Face (Fuck tuubi) ei oiken tykkää tehdä mun kanssa yhteistyötä. Taidan nyt kuitenkin tietää mistä se johtuu...ihan oma vika. Yritän sitä joskus uudelleen.
Pukulmin veneranta Tornio

Toinen rannikon melontani

Vuonna 2005 meloin ensimmäisen kerran suomen rannikon Virolahdelta Tornioon. Matkaa kertyi silloin 1308 km aikaa kului 27 vrk ja perillä olin viikko ennen juhannusta. Nyt olisi tarkoitus lähteä toistamiseen Torniosta Virolahdelle. Lähtöpäivän on tarkoitus olla 14.7 ja aikaa on käytettävissä 24 päivää. Aika on tiukka,  kun lomaa ei ole enempää, niin kokeillaan mihin pystyy. Jos se jää muutamasta päivästä kiinni, niin pystyn sen vielä syksyn aikana paikkaamaan, koska silloin ollaan mun kotivesillä. Viimekesät on ollut tuulisia, mikä hidastaa matkan tekoa merkittävästi, joten toivomuksena olisi yläkerran hemmolle, että vois vähän himmata. Edellisellä kerralla oli kovin tuuli varoitus 17m/s ja tuolla lähellä Raahea alkoi yhtäkkiä vielä kovempi myräkkä. Silloin oli pakko rantautua, kun päällä olevat varusteet ei ollut riittävät, eikä melakaan tahtonut enää pysyä käsissä. Onhan siinä taas urakkaa ja haastetta kerrakseen, kun vaan tykkään haastaa itseäni. Onhan tämä monen melojan unelma tehdä reissu edes kerran. Moni myös joutuu keskeyttämään ja voihan se
minunkin kohdalla näin käydä.



Sinivalkonauhan sääntöihin kuuluu mm seuraavaa.
- Kuljetat kajakissa kaikki tarvitsemat tavarat. Sapuskat, teltta, vaatteet, navikointi välineet, jne...
- Huoltojoukkoja ei saa kulkea mukana, ei merellä eikä maissa.
- Lähtö taikka päätepiste kumminpäin tekee, sen saa itse päättää. Paikat on tarkkaan määrätty.
- Reissun voi välillä keskeyttää, mutta reitin pitää olla yhtenäinen viiva ja se on tehtävä melontakauden aikana.
- Reissun voi tehdä yksin taikka useampi henkilö kerrallaan.
- Tätä ei kukaan valvo paikanpäällä. Reissusta on kuitenkin ilmoitettava lähtö että lopetus ja lisäksi on tehtävä kirjallinen kertomus matkasta. Sääntöjen noudattaminen perustuu melojan rehellisyyteen.



Suomi meloo 2017 Ounasjoella. Upea paikka ja hieno keli

Melontaan hurahtanut

Olen asunut Loviisassa melkein koko ikäni ja noin 20 vuotta meloskellut ympäri Suomea. Seurani on Pyhtään melojat ja toinen seura on Porin Melamajavat. Suomi meloossa on tullut oltua 11 kertaa, sen tapahtuman reitit on pääasiassa sisä Suomessa. Viimevuosina on melottu kesälomalla saaristomerellä ja Ahvenanmaan vesistöissä. Upeita paikkoja. Meri on se mun hiekkalaatikko, missä tykkään olla kesät talvet. Tosin talvella vähän erillaisella kalustolla. Kun asun ihan meren lähellä, niin on aina helppo lähteä liikenteeseen, töihinkin tulee melottua aika usein.

Koti vesiltä, jäälläkin on kivaa.



Melontareissun video Hanhikivi- Rauma

Tässä vielä joitain videopätkiä matkalta. Mm. Vattajanniemen hiekkarantaa mitä riittää noin 15 km matkan verran. Siirtyminen makeanveden p...