18. Melontapäivä

Eilen iltapäivällä saavuin suojaisimmille vesille. Vastatuuli jatkui ja vaikka ollaan kapeikossa, niin nämä on montakertaa tuulitunneleita. Ei niissä tuulta pakoon pääse muutakuin jonkun saaren takana, se verran ne kääntyy aina vastaiseksi. Rupesin illalla tuntemaan aina välillä, että joku jarruttaa menoa hetkittäin. Pistin sen laineitten syyksi, että niissä on jotain mikä jarruttaa. Löysin sitten taas hyvän kalliosaaren ja niitähän täällä riittää. Sitten vaan teltta kalliolle pystyyn ja pesulle. Täällä on vesikin jo huomattavasti lämpöisempää. Matkaa kertyi 52,7 km. Hyvä veto vastatuuleen vaikka en ollut siihen tyytyväinen.

Tähän se loppu Campig Mussaloon.

Aurigonlasku kaurismaa nimisessä saaressa jossa yövyin viime yönä.
Laitoin kellon herättämään jo viideltä. Ajattelin, että Nauvoon kauppaan ja siitä vielä vähän eteenpäin. Lähdin taas tahkoomaan vastatuuleen ja heti alkukilometreillä kroppa sanoo, että hellitä. Jatkoin siitä rauhallisemmin, kävin vielä vesitankkauksella Camping Mussalossa. Matka jatkui ja edelleen oli sellaiset tuntemukset, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Ajattelin, jos melois vaan Nauvoon ja lopettais siihen. Koitin edetä rauhallisesti, mutta ei tuntunut hyvältä. Olisin hetken päästä joutunut tonne aallokkotanssiin vasten tuulta. Oli mietinnän paikka. Tulin siihen tulokseen, että käännyn takaisin Camping Mussaloon ja kun Roosallakin on vapaa päivä, niin hän tulee hakemaan. Nähtävästi univelka kostautuu. Vaikka kroppa on toiminut viimeaikoina hyvin, niin sisäiset tuntemukset ei ole kohdallaan. Joku pistää hanttiin, niin luulen, että tämä on järkevä päätös. Olen tällä reissulla nukkunut paljon vähemmän kuin normaalisti. Täälaisilla unimäärillä olisin töissäkin ihan väsynyt. Olisi pitänyt pitää yksi lepopäivä, niin se olisi auttanut. 2-3 päivää olisin vielä voinut paikata myöhemmin, mutta lepopäivän kanssa alkaa tulla jo liikaa paikattavaa. Eihän sitä tiedä, mitä noi tulevat kelit olisi tuoneet tullessaan. On harmillista lopettaa, kun on päässyt tänne nättiin saaristoon, mikä jatkuu rajalle asti. Nää on mun lempipaikkoja. Viimevuonna jäi Elpruksen valloitus noin 5300m, kun iski vuoristotauti. Kilimanjarolla onnistunut huiputus. Suomen rannikko on vedetty läpi kertaalleen. Nyt tuli keskeytys liian tiukan aikataulun takia. Ehkä ensivuonna onnistunut huiputus Himalajalla. Aina ei mene nappiin ja on osattava lopettaa ajoissa ennenkuin se on liian myöhäistä.

Matkaa kertyi 13,9 km ja kokonais saldo 822,6 km.


Tappiot matkalla. Vesitiiivis karttapussi hajos. Korjasin sen jeesusteipillä ja se kesti siihen asti kunnes sain uueden karttasatsin, missä oli karttapussi. Vesipussi hävis. Digikamera sai perämeren rantautumis hässäkässä vesikylvyn. Toisen anorakin kaulus hajos, korjasin jeesusteipillä. Kajakin pohjassa riittää paklattavaa, näin kävi viimereissullakin.


Lihaskunnon kestäminen. Monta vaivaa oli, niin vanhoja, kuin joku uusikin. Mutta ne alkoivat pikkuhiljaa hellittämään. ja melomisestakin tuli paljon helpompaa. Olin henkisesti valmistautunut Porin jälkeen loppukiriin. Se lähtikin hyvin käyntiin, kunnes tuli ukkosrintama, mikä lopetti melomisen siltä päivältä. Sen jälkeen yöllä alkanut kova tuuli piti valveilla lähes koko yön. Seuraava päivä olikin väkisin tahkoomista. Seuraava päivä sujuikin jo paremmin ja sitä seuraavana tulikin lopullinen notkahdus.



Välillä löytyy kajakille just sopiva ränni pienen tauon ajaksi.

2 kommenttia:

  1. Olihan se kuitenkin helvetin kova suoritus ,hyvä Petsku!vauhti se tappaa ei niinkään matka.Kelit oli keskimääräisesti normikesää huonommat tohonkin hommaan .Eihän noin tuulisina päivinä kukaan lähde edes veneilemään saati sitten kanootin kanssa...

    VastaaPoista
  2. Olihan se kuitenkin helvetin kova suoritus ,hyvä Petsku!vauhti se tappaa ei niinkään matka.Kelit oli keskimääräisesti normikesää huonommat tohonkin hommaan .Eihän noin tuulisina päivinä kukaan lähde edes veneilemään saati sitten kanootin kanssa...

    VastaaPoista

Melontareissun video Hanhikivi- Rauma

Tässä vielä joitain videopätkiä matkalta. Mm. Vattajanniemen hiekkarantaa mitä riittää noin 15 km matkan verran. Siirtyminen makeanveden p...